Ylemmän jatkosarjan toiseksi viimeinen turnaus Kuopiossa tarjosi tunteiden vuoristorataa, kun peliesitykset vaihtelivat pojilla melkoisesti.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettunut KSS oli kova vastus ja ajoittain pelissä rumia otteita väläytelleet kuopiolaiset aiheuttivat ajoittain vaikeuksia varsinkin Pyhiksen puolustuspäähän. Vastaavasti oma pelin rakentelu oli pitkin peliä varsin hankalaa ja hyville tonteille ei tahdottu oikein päästä. Pelin tuoksinassa peräti neljä PyU-pelaajaa sai eriasteisia taisteluvammoja, joten kovin hyvin ei turnaus lähtenyt käyntiin. PyU johti kamppailua melkein loppuun asti, mutta kuopiolaisten tasoitus vajaat kaksi minuuttia ennen loppua tuli harmittavasti Pyhiksen pelatessa ylivoimalla. Ottelun kolmannessä erässä nähtiin ikävä tilanne, kun kuopiolaispelaajan selkäänajon jälkeen ja Pyhis pelaajan loukkaannuttua, osa kuopiolaisvanhemmista osoitti todellisen sivistyksen tasonsa huutelemalla mauttomuuksia kentälle. Toivottavasti tälläiset tilanteet eivät toistu enää katsomoissa ja myös kentällä osoitetaan pelaajien välistä kunnioitusta, jotta vastaavilta tilanteilta vältyttäisiin. Myös tuomareiden oli syytä katsoa peiliin, kun tämän kaltaisista tapahtumista selviää C-poikien peleissä pelkällä kakkosella. Tuomareiden tehtävä on kuitenkin pelaajien suojelu eikä murrosikäisillä pelaajilla ole vielä sitä kuuluisaa malttia tunteiden kiehahtaessa, joten raitapaidat ottakaa peli haltuunne sen sitä vaatiessa. Pelin lopputulokseksi kirjattiin lopulta 3-3 ja tämä tulos oli varmasti ansaittu sen verran tasaista vääntö kentällä oli. Tämän kauden saldo kuopiolaisia vastaan oli sitten: yksi voitto, tappio ja tasapeli, joten tasaista oli.
Päivän toisessa pelissä vastaan asettui sarjajumbo Josban punainen ja ilmeisesti ennakkoasetelmat peliin olivat sen verran selvät, että joukkue oli tuudittautunut jo etukäteen varmoihin pisteisiin. Pyhis sai otteluun vielä unelmastartin siirtyessään heti erän alkuun 1-0 johtoon. Tähän ilonaiheet pelissä jäivätkin, kun punaisten vyöryttäessä hyökkäyksiään tehokkasti, mustapaitojen tyytyessä lähinnä katseluun muuttui tilanne hetkessä 1-5. Tästä Pyhis ei enää noussut, vaan kolmannen erän painostuksesta huolimatta pelin voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, vaan Josballe ansaittu 5-2 voitto. Pyhiksen peliesityksestä ei paljon jäänyt jälkipolville kertomista sen verran surkea peliesitys kentällä oli.
Päivän viimeisessä pelissä oli sitten yllättäen kovat panokset, kun päivän muiden pelien mentyä sopivasti ristiin oli Pyhiksellä voitolla SB Savosta mahdollisuus varmistaa ylemmän jatkosarjan voitto ennen viimeistä Nilsiässä 24.2 pelattavaa turnausta. Kopissa valmennusjohto teki kaikkensa, jotta pelin alku ja muukin tekeminen olisi eri luokkaa kuin päivän kahdessa aikaisemmassa pelissä. Jotain hyötyä kopissa pidetyistä puheista saattoi olla, sen verran terävän alun Pyhis otteluun sai, sillä vain viiden minuutin jälkeen taululla komeilivat 5-0 lukemat. Peli ei kuitenkaan ollut sillä taputeltu, vaan Savo hivuttautui pelin edetessä melkein rinnalle saakka. Tähän aika ei kuitenkaan riittänyt vaan loppusummerin soidessa Pyhiksen pojat saivat tuulettaa huolella hienoa 6-5 voittoa.
Savo-pelin tulos varmisti C-pojille upeasti jatkosarjan voiton ennen viimeistä turnausta ja tähän oli kieltämättä vaikea alkusyksystä uskoa pelin ollessa täysin sekaisin ja kaikkien osa-alueiden pettäessä yhtä aikaa. Syksystä on kuitenkin kuljettu pitkä matka tähän pisteeseen ja jokainen voi varmaan yhtyä siihen, että hyvällä harjoittelulla peli on parantunut ja niinä viikkoina, kun yhteistreenejä ei ole ollut tai valmennusta paikalla päällekkäisyyksien takia on pelin taso kärsinyt. Toivottavasti loppukausi voitoisiin treenata hyvin ja lisäsairasteluilta voitaisiin välttyä, sillä potentiaalia tällä porukalla on vielä parempiin saavutuksiinkin.
Sarjataulukko |