Eihän se kaunista ole, eikä hirveen tehokastakaan, mutta tulosurheilulle ominaisten elintärkeiden voittojen väylälle päästiin kuitenkin takaisin Polvijärven ”Läriläisten” kustannuksella. Lopputulos olisi voinut olla paljon huonompikin, jos ”Cityläisten” viimeistely olisi ollut tehokkaampaa. Ottelun käänteentekevänä seikkana voidaan pitää M/S P:n erinomaista alivoimapelaamista, jota saatiin harrastaa tavanomaista enemmän. Noh, ei kuitenkaan unohdeta Hassi-Pehun tehoja 3+0+5 min, jotka osaltaan saivat KLC:n polvet tutisemaan.
Hassi-Pehun ensimmäinen kellotettiin aikaan 1.47, kun mestari katkaisi puolustuksen syöttöyrittelyt karaten puolittaiseen läpiajoon, jonka päätteeksi hän sijoitti tyylikkäästi pallon takatolpan juuren. Menihän se noin? Korjatkaa, jos ei. Vierailijatkin haastoivat isäntiään ajoittain ihan tosissaan, mutta hieman onnellakin PyU pystyi pitämään johdon yhdessä nollassa aina kellon tikatessa 17.20:een, jolloin Pitkäs-Jupen esityöskentelystä pääsi nauttimaan yleensä nimenomaan syöttelijänä kunnostautuva Räyn Tertsi. Tilanne kahteen nollaan, joissa poistuttiinkin ensimmäisen erätauon puhdetöille.
Toisesta erästä syntyikin varsinainen ilotulitus, kun joukkueen heiluttelivat toistensa verkkoja yhteensä seitsemän maalin arvoisesti. Heti erän alkuun M/S P:n alivoima nöyrtyi ainoan kerran illan kamppailussa, kun seitsemän sekuntia ennen penaltin loppumista Kuningas alusti ja liekkö alainen maalasi. Tasoituksen kalkkiesanssia tarjottiin Pyhisläisille ajassa 25.25, kun vierailijoitten numero 25 (liekkö 25-v.?) eli Tiilis-Nikke maiskutteli riipaundista tilanteeksi 2-2. Onneksi kyseisen tilanteen ei annettu kirvoittaa mieliämme kuin vaivaiset puoli minuuttia, sillä PyU:n oma Steel Bone-Aapee skoorasi ajassa 25.59 Hukitsin hoidellessa syöttärin itselleen. Eikä nokka tuhissut liiemmin edellisestä, kun ajassa 26.33 oli Tometzcekin aika pysäyttää ajanotto maalilaulun tieltä. Maalin syöttäjänä kuntoili Julma-Juha. Vierailijat eivät antaneet menetetyn tasatilanteen lannistaa vaan kavensivat ajassa 31.56 tilanteeksi 4-3. Tästä kului vajaa kolme minsaa, kun oli Hassi-Pehun illan toisen häkin hetki. Illan toista tanssittiin myös ajassa 35.48, kun Scene-Nikke järjesti juhlat M/S PyU maalinedustalla. Maalin takaa lirunut syöttö tavoitti maalarin, jonka sutaisu tuotti siis tulosta. Näissä M/S P:n yhden maalin johtoasemissa marssittiinkin toiselle erätauolle aah! niin antoisia aromeja nuuhkimaan.
Kolmannen erän mainpointtina oli, pystyykö kotijoukkue pitämään Polvijärven vieraat takanaan. Ajassa 44.33 M/S P-puolustus varmaankin ajatteli, että tehdään ottelun lopusta hieman vielä kiinnostavampi tarjoillen namupassin vastustajan kärkikarvaajan lapaan. Tämän tehtävänä oli enää siirtää peliväline reppuun tasoittaen pelin 5-5:en. Onneksi kuitenkin vielä kerran Hassi-Pehu rankaisi Larrylaisia illan kolmannellaan aikaan 50.57. Syöttäjänä kunnostautui Pirho-Pexi. Vierailijoille tarjottiin vielä mahdollisuutta YV:n muodossa, mutta Pyhäselän merikarhut onnistuivat pitämään tasoitusyritykset vain hyvinä yrkkinä, joten pelikellon näyttäessä täyttä aikaa, kotiyleisö juhli kuin Old Traffordilla yleensä.
PyU-omenat:
3 omenaa Hassinen Pekka (3+0)
2 omenaa Voutilainen Hannu (kehissä)
1 omena Pyhis-AV
Sarjataulukkoon ja pöytäkirjaan |