Leba-96-PYU 8-8
Pilli soi ja kädet ylös. Lähestulkoon näin nopeasti (4 sek.) teki Mikael J. ensimmäisen maalin Leban verkkoon. Ensimmäiset 5 min. kulunut pelikellosta kun peli oli turvallisen tuntuisesti 0-4 Pyhikselle.
Hyvän alun jälkeen alkoi peli aaltoilemaan melkolailla ja ajassa 9.49 oli peli jo 3-5, näissä lukemissa mentiin myös toiseen erään.
Peli jatkui toisessa erässä myös hyvin vaihtelevana. Ensin Leba kaventaa 4-5 kun erää oli kulunut vain 1.33 minuuttia. Pientä haparointia maalilla ja lievää mailan puristamista näkyvissä?
Reilut puolitoista minuuttia lisää ja Simo H. vie illan toisellaan Pyhiksen taas 4-6 johtoon. Sitten sattui pieni muotoinen mittavirhe joukkueemme muurille, seurasi jäähy ja sen aikana kavennus 5-6.
Toisen erän loppu oli taas Pyhiksen näytöstä kun ajassa 25.36 tuo Mikael J. tilanteeksi 5-7 ja 23 sek. myöhemmin oli tilanne 5-8 Ville R. tehtyä maalin.
Kaikki näytti siis paperilla olevan hyvin ennen kolmatta erää; oli kolmen maalin johto, moni pelaaja oli saanut onnistumisia ja maalivahtipeli oli alkanut Eetulla hyvin.
Mutta kuinkas kävikään. Jo toisen erän puolivälissä alkanut ajoittainen haparoiminen ja itsekkäiden omien pakko ratkaisujen hakeminen muuttivat taas pelin kulun siten, että joukkueena pelaaminen hiukan unohtui ja siinä samassa hävisi jonnekkin myös joukkuehenki?
Ajassa 33.06 kavensi Leba tilanteeksi 6-8, joten huono erän alku jälleen. Siitä vajaat 6 min. ja jälleen soi omissa 7-8. Pelikellon näyttäessä aikaa 40.58 sai Leba jäähyn ja meidän YV- miehitys mahdollisuuden ratkaista pelin. Kävi nyt kuitenkiin niin, että Leban AV oli skarpimpana ja tasoitti pelin 8-8. Lopussa hakivat pojat vimmatusti jälleen ansaittua johtua, mutta nyt kävi näin.
Pelimiehistä pisteille pääsivät: Jasper J. 1+3, Mikael J. 2+1, Simo H. 2+0, Ville R 1+1, Aki P. 0+2, Eetu P. 1+0 ja Verneri M. 1+0
PYU-KSS 8-2
Toinen peli, sama päivä, eri kujeet vai miten se meni? Vapautuneet (ehkä kanssa ihmisistä liiankin) ulkolämppärit, ketjumuutokset, täydellisen yllättävä YV koostumus mikä jopa toimi ja taas näkyi selvä tason nosto koko joukkueelta.
Ehkä oli myös vastus hivenen helpompi, mutta niin oli myös joukkueen ilme koko pelin ajan huomattavasti vapautuneempi. Hieno voitto ja sarjan kärkipaikka!
Pisteille päässeet: Mikael J. 1+2, Miro S. 1+1, Oskari R. 1+1, Verneri M. 1+1, Eetu P. 1+1Jasper J. 1+0, Joni M. 1+0, Elmeri T. 1+0, Otto L. 0+1 ja Aki P. 0+1 |