Friday 10.09.2010
Etusivulle
 





 

Ajankohtaista


12.02.2010 12:11

Aikahyppy menneisyyteen: Karvasta louhospölyä Coach Teamin kohtaamisesta

PyU-Coach Team 1-2 (0-1,0-1,1-0)
Ei laulanut edes kunnian kukko eikä kukaan muukaan kultakurkku M/S PyU:n kohdatessa vierailijansa Juuasta eräänä kylmänä pakkasperjantaina vajaa kuukausi sitten. Vähämaaliseksi muodostuneen kamppailun hedelmät matkasivat Tulikiven avolouhoksiin lukemin 1-2 ja näin ollen kotijoukkueen kaulassa silmukka jatkaa kiristymistään.

Ottelun ensimmäinen erä oli yhtä suurta maalijuhlaa kuin seuraajansakin. Erän ainokaisesta vastasi vierailijat ajassa 16.24 Röönin Jupen niitatessa pallon ohi MV-Hillbeachin. Pyhikselle tarjottiin erässä myös YV-mahkuja, mutta harvoista tonteista huolimatta pallo ei löytänyt tietään vastustajan verkkoihin asti. Ainakin Toffee-Miquelmella oli elämänsä tontti harhauttaessaan komeasti jo maalivahdinkin PK-sufeelle, mutta liekkö pelaamattomuus näkynyt, kun tyhjääkin tyhjempi Coach Team-maali oli aivan liian pieni osuttavaksi tällä kertaa. Erätauolle siis hipsuteltiin vieraskoreasti 0-1 –tilanteessa.

Toinen perioodi oli siis samanlaista maalijuhlaa kuin edeltäjänsäkin. Maalista vastasi tässäkin erässä sama posse eli ”Hevosvaunu” Team Juuasta. Pelikellossa tikitti aika 32.52, kun Korte-Joni siirsi vierailijat 0-2 –johtoon. Maalintekopaikkojen luomistuskassa kärvistellyt PyU-lauma hakkasi päätään seinään saamatta sen vaarallisempia paikkoja aikaiseksi, vaikka yksi YV-mahdollisuus kotijoukkueelle tarjottiinkin. Taululle piirtyivät näin ollen nihkeät fudislukemat 0-2, kun toinen erätauko koetti.

Kolmannen erän kynnyskyssäriksi nousikin, saako Pyhis päälle tunnusomaisen hurmoksensa parin onnistumisen johdosta? Pientä viitettä asiasta saatiin ajassa 49.10, kun ensimmäisen erän tonttinsa hukannut Toffee-Mihu napautti YV:lle kavennuksen Juvos-Andyn esityöstä. Kiivaasta yrityksestä huolimatta lisää ilonaiheita eivät Pyhis-merimiehet tarjonneet paikalle saapuneille 65 silmäparille vaan pisteet jouduttiin luovuttamaan Nunnanlahden suunnalle numeroin 1-2.

PyU-omenat:

3 omenaa Pesälä Aleksi (hillityn rauhallista puolustusduunii)
2 omenaa Juvonen Antti (sama pätee tähänki)
1 omena Mäkiranta Juha (puolustuspään viime linkki)




Palaa takaisin