Viikonloppuna jatkettiin ysikuutosten sarjaa kotiturnauksella Rantakylässä, Pyhis oli pelipäällä latoen kaksi voittoa maalierolla 27-2.
Josba punainen-PyU 1-12 ( 1-2, 0-4, 0-6 )
Muistissa oli vielä joukkueiden aiempi kohtaaminen sarja-avauksessa, tuolloin Josba pyöritti Pyhistä alkuminuutit ja johti jo 3-0 viiden minuutin pelin jälkeen.
Tällä kertaa oltiin heti hereillä, ja peli pyöri alusta asti Josban päädyssä. Jere Sivonen iski avausosuman Mikael Jolkkosen syötöstä ajassa 1.43, ja vain 17 sekuntia myöhemmin sama kaksikko oli jälleen asialla, Jere tarjoili ja Mikke sijoitti laidasta läpiajon päätteeksi takanurkkaan 2-0.
Josba tuli maalin päähän ajassa 6.43, maalissa loistavasti torjunut Samuli Myller ei voinut rebound-osumalle mitään.
Ainoa miinus tässä turnauksessa tuleekin sitten ensimmäisen erän viimeistelylle, vedot saatiin paristakin metristä maalin ohi tai yli, ja niin vain erätauolle siirryttiin ainoastaan maalin johdossa.
Toisessa erässä maalia saatiin odottaa puoleen väliin asti, ajassa 22.43 Santeri Raassina onnistui Juho Lindbergin esityöstä, ja heti seuraavassa vaihdossa Sauli Karvonen täräytti Sivosen poikkikentän syötöstä ylämummoon 1-4.
Raassinan veljekset olivat seuraavana asialla, Santtu syötti ja Okki karkasi pakin tontilta maalintekoon, ei niin kova kuti lipsahti etukulmasta sisään, mutta eikös aina kannata ampua maalia kohti, vai mitä Okki?
Ajassa 13.38 Pyhikselle tuomittiin rangaistuslaukaus, Kimi Honkanen sijoitti varmasti ja avasi näin maalitilinsä myös -96 sarjassa, tauolle lukemista 1-6.
Kolmannessa erässä Pyhis ratkaisi ottelun lopullisesti tekemällä neljä maalia neljään minuuttiin, päivän komeimman osuman iski Eetu Palviainen ajassa 32.28, ykkösketjun puolen minuutin pyörityksen jälkeen maalin edestä ohjaus kattoon.
Tehot: Jere Sivonen 3+2, Santeri Raassina 2+3, Mikael Jolkkonen 1+2, Juho Lindberg 1+2, Sauli Karvonen 1+0, Oskari Raassina 1+0, Kimi Honkanen 1+0, Jaakko Käyhkö 1+0, Eetu Palviainen 1+0, Aatu Mäkelä 0+1
SB Savo-PyU 1-15 ( 0-6, 1-5, 0-4 )
Toiseen otteluun vastaan asettui SB Savo, laitetaan tähän vain lyhyesti: Pyhiksen paketti pysyi kasassa koko ottelun, SB Savo sai luotua vain harvoja tilanteita maalille, ainoa osuma syntyi vapaalyönnistä pienen nukahduksen jälkeen. Peli päättyi 10 minuuttia ennen täyttä aikaa lukemiin 1-15.
Tehot: Jere Sivonen 3+5, Juho Lindberg 3+2, Mikael Jolkkonen 3+1, Santeri Raassina 1+2, Markus Määttä 1+1, Aapo Juvonen 1+1, Samuli Jurvanen 0+1, Kimi Honkanen 1+0, Henri Hyttinen 1+0, Sauli Karvonen 1+0, Samuli Myller 0+1
Pyhis jatkaa siis sarjakärjessä, kakkosena on niin ikään viikonloppuna molemmat ottelunsa voittanut Josba musta. Seuraavassa turnauksessa Pyhiksen vastus vaan kovenee, sillä vastaan asettuvat lohkon 3. ja 5. eli KSS Etelä ja Leba-96.
Onnistujia viikonlopulta:
Maalivahti Samuli Myller: Kaksi peliä, kaksi maalia omiin --> Kelpaa! Josba-matsissa tärkeitä torjuntoja, lisäksi muutamaan otteeseen avausheitolla hyökkääjät yksin läpi, tuloksena yksi syöttöpiste Jere Sivosen viimeistelyn alustukseksi.
Pakkiparit Henri Hyttinen-Samuli Jurvanen, Kimi Honkanen-Aatu Mäkelä, Aapo Juvonen-Oskari Raassina: Kaksi maalia omiin, kelpaa myös! Avauspelissä onnistuttiin tällä kertaa todella hienosti, pallo laitettiin liikkeelle heti, seurauksena tukuttain maalipaikkoja hyökkääjille.
Koko joukkueen viisikkopeli: Viime vuonna ajoittain vaivanneesta yksityisyrittämisestä ollaan päästy yli, peli on ajoittain todella kaunista katseltavaa, ehkä veloitammekin katsojilta pääsylipun seuraavasta kotiturnauksesta:)
Kiitos kaikille turnausjärjestelyihin osallistuneille vanhemmille!
|