Monday 06.09.2010
Etusivulle
 





 

Ajankohtaista


12.02.2010 11:00

Edustuksella suhteellisen vähän tuomisia Iisalmesta

FBI PaVe-PyU 9-3 (3-0, 1-3,5-0)
Keskiviikkona mielenkiintoiseen aikaan klo 18.30 alkanut mittelö paikallisia agentteja vastaan ei juuri kirvoittanut hurraahuutoja, kun tuomisina oli selkeä 9-3 tappio. Vaikka tappiota ei pitäisi juuri selitellä niin silti ihmetyttää miten on mahdollista, että ottelu saadaan järjestää keskellä viikkoa ja alkuillasta. Näillä ajankohdilla varmistetaan myös jatkossa se, ettei vierasjoukkue ennätä peliin juuri valmistautua. Amatöörilajeissa ja varsinkin II-divisioona tasoisissa joukkueissa on paljon työssäkäyviä ihmisiä, joille lähteminen vieraspeliin kesken työpäivän on mahdotonta.

Kiitos kuuluukin liiton toimistolle, joka näitä mielipuolisia peliajankohtia siunaa joukkueiden protesteista huolimatta.

Huolimatta varsin mielenkiintoisesta peliajankohdasta, M/S PyU sai juuri ja juuri ennen ottelun alkua suhteellisen pätevän nipun roudattua Savon saloille, kiitos PyU:n junioritoiminnan…ja Gulo Gulon vievän ajotavan. Laiskavauhtisen hegemoniattoman matsin voittaja ratkaistiin vasta kolmannessa erässä, jossa PaVe rei’itti M/S PyU:n keulavisiiriä viidellä maalillaan. Ottelu PaVelle 9-3 ja M/S PyU:lle käteen jäänee Iisalmesta vain arvokas puolijoukkuekuva.

Ottelun ensimmäiseen erään lähdettiin varsin jäisessä hallissa ja tunnelmassa ilman perusteellista alkulämppäriä. Vastustajankaan vauhti ei liiemmin päätä huimannut, joten PyU-crew pysyi varsin hyvin kyydissä keskittyen vastahyökkäysperiaatteen toteuttamiseen. Kotijoukkue avasi maalitilin kuitenkin jo ajassa 4.34. Läheltäpititontteja siunaantui myös PyUkkareille, mutta hivenen ponnettomat kudit olivat heleppoja nakkiloita PaVe-veskalle. Ajassa 16.05 Pave karkasi 2-0-johtoon, ja saman lappalainen sivalsi ajassa 18.18 erätaukolukemiksi 3-0 PaVelaisille. Erän ainoasta tilastomerkinnästä PyU-sarakkeeseen vastasi 2- minuuttisellaan itse Taiteilija, joka haastoi vastustajan olkapää vs. olkapää –matsiin, josta voittajan palkinto oli penaltyboxi.

Toisessa erässä otteet kentällä tasaantuivat kummasti Pavislaisten annettua hiukan enemmän tilaa vierailijoilleen. PyUkkarit ottivatkin almut vastaan innoissaan ja ajassa 36.37 Airo-Teme napautti kavennuksen Honkas-Renen esityöstä. Lisää mylvintää M/S P –laumassa ammuttiin reilun 63 sekunnin päästä, kun sama viimeistelijä niittasi pallon toistamiseen reppuun ajassa 37.40 Pirho-Pehun esityöstä. Tasoituksen riemua hämmästeltiin ns. kreivin aikaan, kun ajassa 39.06 Rise-Jartsan leija liiteli komeasti kattovalojen loisteesta verkon perukoille ohi hölmistyneen PaVe-veskan. Jos äskeinen oli kreivin ajassa, olkoon seuraava sitten kerjäläisen ajassa, sillä noin ajassa 39.45 hiukan oudohkon tuomaritulkinnan johdosta PaVe sai lähivaparin hyökkäyspäässään. PyU-muurin perustukset olivat sen verran tukevasti kiinni lattiassa, jonka vuoksi PaVe sai rauhassa heittää poikkarin avoimelle tontille. Pallo tyhjään maaliin ja erätauolle tilanteessa 4-3.

Kolmannesta erästä ei sitten jäänyt kellekkään mitään hirmu imartelevaa tarinaa. Ajassa 47.14 kolahti ensimmäisen kerran omissa ja ajassa 58.16 viimeisen kerran. Siinä välissä oli kolissut jo kolmesti. Erä kotijoukkueelle 5-0. Salamavalojen valaisemalle kotimatkalle lähdettiin näin ollen lukemin 9-3 Federal Bureau of Investicationille. Pyhis-niskat niksahtivat viimeistään ajassa 56.01 tulleeseen 6-3 –maaliin, jonka jälkeen kotijoukkue sai huseerata mieleisellään tavalla ja PyU vain availi oviaan vastustajalleen.

PyU-omenat:

3 omenaa Rissanen Jari (nice goal)
2 omenaa Airaksinen Teemu (nice goals)
1 omena Kettunen Jarno (nice photo I assume)







Palaa takaisin