Niin se vaan jatkui synkkänä ja myrskyisänä M/S PyU:n kolmas ankkuroituminen kotisatamaan, kun vieraaksi saapui porukka Pieksämäeltä. Salama-alun otteluun saanut Pyhis-poppoo joutui kuitenkin poistumaan kotikaukalostaan edelleen ilman voittoa, kun vastustelijat rilluttelivat rinnalle ja ohi vieden pojot jonnekin sinne, missä junat pysähtelevät ja ratapihalle VR:n ukko kiristää mutteria.
Kaikki näytti vielä hyvälle pelin alkaessa ja vielä paremmalle ajassa 00.31, kun kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon Pirho-Pexin soitellessa ruokakelloa Revon Kaiden tarjoillessa ateriaa. Lisää mehukkuutta keittoon ripoteltiin vain noin reippaat kolme ja puoliminuuttia avausbyyristä. Ruorissa maestrona oli tällä kertaa kiinni Hassi-Pehu perämiehenään ensimmäisen maalin sylkäissyt Pexi. Tässä vaiheessa laivan kapteenin kopissa rommilasit kilisivät ja tunnelma oli parhaimmillaan. Mutta niin usein, kuin pallopelejä on pelattu, onnistunut neljä minuuttinen ei välttämättä aina takaa onnea loppuelämäksi. Hyvillä koivilla Elmolle saapunut Pisaba järjesteli tiuhaan tahtiin tivoleita Hillbeachin vartioimalle maalille, ja yhden tällaisen härdellin seurauksena heille vihellettiin rankkikin. HB-Jube murahti kuitenkin sen verran pelottavasti, joten Niku-Jartsan RL-yrkka oli tuomittu epäonnistumaan. Tästä seuranneesta ylivoimasta ei kuitenkaan päästy enää pelottelulla kuiville vaan PiSaba sahaili aikansa ja pöllytti verkkoa ajassa 16.27 Risto Reippaan komennolla. Leppoisaa erätaukomusiikkia päästiinkin kuuntelemaan näissä niukan piukoissa 2-1 – kotijohtolukemissa.
Toinen perioodi alkoi miltei yhtä rattoisasti kuin edeltäjänsäkin. Pyukkarit siirtyivät uudelleen kahden maalin runawaylle, kun Fox-Kaiden päättäväinen keskialueen ylitys ja vielä päättäväisempi rannari kilahti näyttävän ihanasti tolpan kautta PisAbA- verkkoon ajassa 22.57 Tometczek-Myllerin keräillessä syöttärin itselleen. Aina niin turvallisessa kahden maalin johdossa PyU herkisteli vain noin vajaat kolme minsaa, kun vierailijat kavensivat tilanteen 3-2:een ajassa 25.52. Ottelun puolivälin tienoo ylitettiinkin näissä lukemissa. Tometczekin saama jäähy kostautui kuitenkin ikävästi ajassa 33.37, kun pieksämäkeläiset rankaisivat YV:llaan. Merkkejä menestyksestä oli ilmassa vielä heti kohta, kun Hassi-Pehun illan toinen putkahti pihalle ajassa 34.59 Revon Kaiden koristellessa illan henk.koht. saldoaan syöttärillä. Maalin johdon oli määrä kestää erätaukomusiikkiin asti, mutta kas kummaa, 16 sekuntia ennen summeria pIsaBa runnoi tasoituksen. Maalintekijänä saattoi kunnostautua Nikusen Jartsa, tai sitten ei. Tuntui olevan ainakin Kurrin numerolla useampikin kantaja kentällä samaan aikaa. Toiselle erätaukomoshpitille poistuttiin siis tasalukemissa four-four.
Viimeisestä perioodista muodostui varsin ratkaiseva ottelun lopputuloksen suhteen, yllättävää sinällään. PisaBan nälkä oli sen verran kurnivampi, joten ajassa 42.35 vierailijat kaahasivat 4-5 –johtoon. Lisää tuskaa PyU -koneeseen vierailijat lisäsivät vain vajaat kolme minuuttia edellisestä, kun ajassa 45.29 pallo toimitettiin jo toistamiseen kolmannessa erässä PyU-verkkoihin. Tonttinsa merimiehilläkin totisesti oli, mutta imartelevan kotitaian ei ollut määrä rikkoutua illan kamppailussa, joten pisteet pakattiin Pieksämäelle menevään linjuriin numeroin 4-6.
PyU-omenat:
3 omenaa Repo Kai (aktiivinen nestori)
2 omenaa Juvonen Antti (pieni on suurta)
1 omena Uppee toimitsijakolmikko
|