Metsien seilaajien kauden vimonen koitos päättyi siis suhteellisen iloisesti vieraspelissä kotihallissa Elmolla 7-6 –voittoon. Vapautuneen huolettomasti kentällä esiintynyt PyU-crew lähetti Myllyn karsimaan tappion saattelema. Panoksena koitoksena oli vain kunnia, joka on aina ollut tarpeeksi suuri sytyttääkseen kyseiset kokoonpanot taistelemaan ottelun herruudesta todenteolla. Kesken kauden pelaajakauppaakin käyneet viholliset taistelivat Elmo-maton herruudesta oikein tosissaan, jonka päätteeksi keskinäiset kamppailut päättyivät tasan kaikilla muilla paitsi yhdellä kentällä esiintyneellä pelaajalla, jonka saldoksi jäi niellä tappion kalkkia kauden molemmissa mittelöissä. M/S P-crewn tehtävänä oli myös saatella näillä näkymin parrasvaloista syrjään astuva Kalifinos voittoisasti uusien haasteiden pariin…ainakin kuukauden ajaksi. Ja niinhän myös tapahtui.
Ensimmäistä erää kerittiin kuluttamaan täydet 49 sekuntia, kun Mylly avasi maalihanat. Ajassa 6.50 Mylly rankaisi uudelleen, kun Värtsilän oma poika ”Nylanderin Micke” alusti TTK:n tekemän byyrin siirtäen kotijoukkueen jo 2-0 johtoon. Liekkö tästä Pyhiksen Julma-Juha pillastui, koska ajassa 8.46 kyseinen skubbe venytteli Mylly-verkkoja Miquelmen hoidellessa esityön. Tasoituksen ilosanomaa tavailtiin vain 20 sekuntia edellisestä, kun Risen tarkkaakin tarkempi viivakuti upposi iloisesti alakulmaan maskimiesten tehdessä tehtäviään Myllyn-veskan tonteilla. Ja pallo maalarin taskuun ja keskeiselle paikalle kirjahyllyyn. Reilut kaksi minuutti kului Risen elämän ensimmäisestä, kun Pyhis rankaisi jälleen Tometzcek-Myllerin luututessa pallon Mylly-verkkoon Julma-Juhan tarjoillessa syötön johtomaaliin. Moilas-Jupen pelättyä ruoskaa ihailtiin valitettavasti vajaa kolme minuuttia edellisestä ajassa 14.18 ylivoimapyörityksen päätteeksi. Erätaukolukemat 4-3:een taiteili Uutosen mailavirtuoosi pehmeän näppärällä rystynostollaan puolittaisen kaks-ykkösen päätteeksi ajassa 19.31.
Toinen erä oli enemmän tai vähemmän M/S P:n hallintaa. Pirho-Pehun kahdella suhteellisen komeitten yhdistelmien johdosta PyU-crew kirmasi maalin tappiotilasta ajassa 27.34 maalin johtoasemaan. Mylly sai vielä kerran kuitenkin maistella tasoituksen makeutta ajassa 35.09 Mylly-Petrooli liekehti 5-5 –maalin kunniaksi. Tätä makeutta kesti vain vajaan minuutin, kun M/S PyU:n ehkä kauden komein yhdistelmä tuotti 5-6 –maalin ajassa 36.06. Pallo kiersi mieheltä miehelle syöttömyllyn omaisesti sellaisella onnistumisprosentilla, jollaista ei vielä kertaakaan kyllä treeneissä ole nähty. Yhdistelmän viimeistelijänä toimi Huki Aapeen tarjotessa viimeisen syötön. Näissä maalin johtoasemissa ravattiin toiselle erätauolle.
M/S PyU-edustuksen kauden viimeisestä salibandyerästä muodostui aikamoinen taistelu kelloa mutta myös Myllyä vastaan. Miquelmen viimeistelemästä 5-7-häkistä ajassa 42.33 muodostui onneksi voittomaali Myllyn tullessa maalin päähän ajassa 53.03. Raivoisalla taistelulla ja osaksi onnellakin Mylly saatiin pidettyä takana moken parhaitten ystävien kilahdellessa pariin otteeseen PyU-päädyssä. Hmm…Vähissä on muuten mokella kaverit, jos niitä on korkeintaan kolme. Vimmoissaan ilman maalivahtia tasoitusta hakenut Mylly sai taipua näin ollen M/S PyU-crew:lle 6-7.
PyU-omenat:
Kolme omenaa Pitkänen Juha (bueno geimi)
Kaksi omenaa Rissanen Jari (elämän eka)
Yksi omena Tarpeinen Ville (we are coming)
Lopullinen sarjataulukko kaudesta 08-09 |